Yhteystiedot

Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli
Kirkkokatu 10, PL 122
50101 MIKKELI

015 321 600
fax 015 321 6016
sähköposti mikkeli.tuomiokapituli@evl.fi

AVOINNA

ma-pe 9-15

Piispan ohjeita seurakunnille

Kirje kirkkoherroille ja piispainkokouksen avioliittoselonteko löytyvät tästä linkistä.

                                                                                                     Mikkeli 7.9.2016

 

Mikkelin hiippakunnan seurakuntien kirkkoherroille

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan esikoislestadiolaisessa herätysliikkeessä maallikot ovat toimittaneet ehtoollisen lisäksi myös kasteita. Tiedossani on, että näin on tapahtunut myös Mikkelin hiippakunnassa. Olen lähettänyt lähinnä ehtoollista koskevan kirjeen Mikkelin hiippakunnan kirkkoherroille 7.1.2016. Tässä kirjeessä annan menettelytapaohjeita, jotka koskevat esikoislestadiolaisten maallikkojen kastamien lasten liittämistä kirkkomme jäseniksi.

Pyhän kasteen sakramentti on kirkon itseymmärryksen ja elämän kannalta olennainen. Augsburgin tunnustuksen (CA) mukaan sakramentteja tulee hoitaa oikein. Ne ovat evankeliumin rinnalla kirkon perustavia tuntomerkkejä (CA 7). Suomen evankelis-luterilainen kirkko on hengellinen yhteisö, jonka jäsenyys perustuu kasteeseen. Jäsenyydellä on siten syvä hengellinen ulottuvuus.

Kaste liittää aina Kristuksen kirkkoon, joka on yhtäältä salattu, mutta joka ilmenee aina näkyvänä paikalliskirkkona. Käsitystä, jonka mukaan kaste toimitetaan vain näkymättömään Kristuksen kirkkoon liittämiseksi, on pidettävä luterilaisen uskonkäsityksen vastaisena. Teologisesti arvioituna tällainen käsitys kasteesta ja kirkosta on yhteydessä Kristuksen todellisen ihmisyyden kieltävään harhaoppiin, doketismiin. Käsitystä onkin kutsuttu kirkko-opilliseksi doketismiksi.

Pappisvirka on Jumalan asettama ja säätämä (CA 5). Augsburgin tunnustuksen 14. artiklan mukaan: ”Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista” (CA 14). Asianomaista kutsumista ei tarkemmin määritellä eikä sitä muutenkaan voida arvioida pelkästään tunnustuksen perusteella. Oikeasta kutsumisesta säädetään kulloinkin voimassaolevan kirkollisen järjestyksen mukaisesti.

Augsburgin tunnustuksen 5. ja 14. artiklan pohjalta kirkkolaissa (KL 5) ja kirkkojärjestyksessä (KJ 5) säädetään pappisvirasta. Niissä määrätään, miten tähän virkaan kutsutaan ja vihitään asianmukaisesti. Edelleen kirkkojärjestyksessä määrätään, että kasteen toimittaa pappi (KJ 2:13).

Klassisen käsityksen mukaan sakramenttien hoitaminen oikein merkitsee niiden suorittamista siten, että toimitus on sekä pätevä (engl. valid) että laillinen (engl. legal). Arvioitaessa toimituksen pätevyyttä arvioidaan yleensä sen ulkoista muotoa ja ensisijaisena lähteenä käytetään Raamattua, toissijaisesti ekumeenista perinnettä. Arvioitaessa toimituksen laillisuutta huomio kiinnittyy puolestaan kontekstiin ja erityisesti toimivaltaan eli siihen, onko toimituksen suorittajalla myös oikeus suorittaa kyseinen toimitus. Esimerkiksi Augsburgin tunnustuksen 14. artiklassa määrätään, että sakramenttien julkinen hoitaminen kuuluu vain ”oikein kutsutuille” (rite vocatus). Se edellyttää, että kutsujana toimii yksityishenkilön tai järjestön sijasta kirkko yhteisönä ja että kutsumista arvioidaan voimassaolevan kirkollisen lainsäädännön pohjalta.

Kirkko-oikeudellisesta näkökulmasta esikoislestadiolaisten maallikkojen toimittamiin kasteisiin liittyy ainakin seuraavia ongelmia. Ensinnäkin kaste on toimitettu tietoisesti ilman, että se liittää Suomen evankelisluterilaisen kirkon tai minkään muunkaan kirkon jäseneksi (KL 1:3, KJ 1:3). Edelleen se on toimitettu tietoisesti ilman, että se liittää paikallisseurakunnan jäseneksi (KL 3:2). Lisäksi kasteen on toimittanut henkilö, jolla ei ole pappisoikeuksia eikä siten oikeutta hoitaa sakramentteja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa (KL 5:1; KJ 5:8; KJ 2:13). Kasteita toimittavien esikoislestadiolaisten maallikkojen menettely on ristiriidassa luterilaisen kirkon tunnustuksen ja järjestyksen kanssa.

Raamatun, kirkkojen yhteisen perinteen ja luterilaisen tunnustuksen mukaan kasteen yksi merkitys on se, että kaste liittää kirkon yhteyteen ja paikallisseurakunnan jäseneksi (1. Kor. 12:13; Ap. t. 2:41; Iso Katekismus 4,2). Tästä syystä kirkkojärjestyksessä säädetään, että kirkon jäseneksi tullaan kasteessa (KJ 1:3). Esikoislestadiolaisten maallikkojen toimittama kaste on kirkkolainsäädännön vastainen (KL 1:3; KJ 1:3; KL 3:2; KL 5:1; KJ 5:8; KJ 2:13; KS 86).

On tärkeää, että lapsi ei jää kirkon jäsenyyden ja hengellisen yhteyden ulkopuolelle, vaikka häntä ei ole kastettu kirkkomme järjestyksen mukaan. Sen johdosta Mikkelin hiippakunnassa on noudatettava seuraavaa menettelytapaa.

Päätöksen kirkkoon liittämisestä tekee kirkkoherra (KJ 1:3,3 mom.). Kirkkoon liittäminen edellyttää vanhempien pyyntöä. Kun vanhemmat pyytävät lapsensa liittämistä kirkon jäseneksi, kirkkoherra selvittää seuraavat seikat.

  • Onko kaste toimitettu vettä käyttäen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen?

  • Ovatko vanhemmat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä?

  • Tahtovatko vanhemmat yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että lapsi saa kristillisen kasvatuksen?

  • Ketkä ovat lapsen kummit ja heidän kummikelpoisuutensa.

  • Kaste velvoittaa vanhempia ja kummeja yhdessä seurakunnan kanssa huolehtimaan lapsen kristillisestä kasvatuksesta.

  • Lapsen kirkkoon liittämistä koskeva pyyntö merkitsee, että vanhemmat tunnustavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon olevan osa yhtä, pyhää, yhteistä ja apostolista kirkkoa ja tahtovat lapsensa kasvavan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä ja sen hengellisessä yhteydessä.

     Jos kirkkoon liittämisen edellytykset täyttyvät, kastettu lapsi liitetään kirkon jäseneksi kirkollisessa toimituksessa käyttämällä Kirkon yhteyteen ottamisen kaavaa seuraavasti soveltaen:

    1. Johdantosanat ja puhe sovitetaan tilanteen mukaisiksi.

    2. Uskontunnustusta edeltävä kysymys osoitetaan lapsen sijasta vanhemmille tai lapsen uskonnollisesta asemasta päättäville huoltajille.

    3. Uskontunnustusta seuraava kirkon yhteyteen otettavan puhuttelu jätetään pois.

    Jos kirkkoherra ei suostu kirkkoon liittymistä koskevaan pyyntöön, hänen on saatettava asia kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston ratkaistavaksi (KJ 1:3, 3 mom.).

    Tahdon edelleen muistuttaa, että sakramenttiseparatismi jakaa syvästi esikoislestadiolaisuutta. Toivon seurakuntien ottavan tämän huomioon ja kutsuvan seurakunnan elämään, jumalanpalvelukseen ja ehtoollispöytään Kristuksen palveltavaksi niitä kirkkomme jäseniä, jotka tuntevat itsensä kodittomiksi ja hämmentyneiksi herätysliikkeensä erimielisyyksissä. He tarvitsevat hengellisen kodin, jossa voi armonvälineiden kautta kohdata elävän Kristuksen ja kuulla syntien anteeksiantamuksen evankeliumin.

     

Mikkeli 7.1.2016

Mikkelin hiippakunnan seurakuntien kirkkoherroille

Esikoislestadiolaisten Mikkelin rukoushuoneella vietettiin 5.12.2015 tilaisuus, jossa lehtitietojen mukaan maallikot asettivat ja jakoivat ehtoollisen. Tuomiorovasti Juha Palm on kirkkojärjestyksen 6 luvun 13 §:n nojalla ja 2 luvun 9 ja 12 §:iin perustuen pyytänyt selvitystä esikoislestadiolaisten Mikkelin paikallisosastolta.

Paikallisosasto on antanut selvityksensä 15.12.2015. Sen mukaan kyseessä on ollut esikoislestadiolaisten oma ehtoollistilaisuus eikä se ole ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa. Tilaisuudessa esikoislestadiolainen maallikkosaarnaaja on asettanut ehtoollisen. Selvityksessä todetaan, että ehtoollistilaisuus vietettiin Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti.

Tuomiorovasti Palm on kirkkolain 18 luvun 1 pykälän perusteella lähettänyt esikoislestadiolaisten Mikkelin paikallisosaston selvityksen piispalle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

Edellä sanotun perusteella totean seuraavan.

Tunnustuksemme mukaan kirkossa ei kukaan saa hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista (CA XIV). Sen vuoksi kirkossa on olemassa erityinen virka, jonka keskeisenä tehtävänä on muun muassa ehtoollisen toimittaminen: ”Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka.” (CA V).

Tunnustukseemme pohjautuen kirkkojärjestyksen säännökset ovat hyvin selviä. KJ 2:9 säätää, että muualla kuin seurakunnan kirkossa, siunauskappelissa tai kappelissa vietettävään ehtoolliseen tarvitaan lupa. KJ 2:12 mukaan ”ehtoollisen jakaa pappi”.

Maallikkojen toimittama esikoislestadiolaisten ehtoollistilaisuus on ollut vastoin kirkkomme tunnustusta ja opetusta sekä kirkkojärjestystä. Mikkelin paikallisosasto itsekin ilmoittaa, ettei se ole ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa. Sakramentin omiin käsiin ottanut yhteisö on tietoisesti ajanut itsensä kirkkomme ulkopuolelle. Asian vakavuutta lisää se, että kyse ei ole ainoastaan ulkonaisesta, kirkon järjestykseen liittyvästä rikkomuksesta, vaan mitä syvimmin opillisesta ja teologisesta, kirkon uskon ytimeen liittyvästä asiasta.

Tästä syystä katson, että Mikkelin hiippakunnan seurakuntien ei tule tehdä yhteistyötä niiden esikoislestadiolaisten paikallisosastojen kanssa, joissa maallikot toimittavat sakramentteja. Sen vuoksi on myös vakavasti harkittava, annetaanko seurakuntien tiloja niiden käyttöön. Tilojen käytöstä seurakunnassa päättää KJ 9:7 mukaan kirkkoherra ja kirkkoneuvosto. Muiden esikoislestadiolaisten paikallisosastojen kanssa yhteistyön toivon jatkuvan entisellään. Vakiintuneita käytäntöjä ja hyvää yhteistyötä kannattaa vaalia ja rakentaa.

Sakramenttiseparatismi jakaa syvästi esikoislestadiolaisuutta. Toivon seurakuntien ottavan tämän huomioon ja kutsuvan ehtoollispöytään Kristuksen palveltavaksi niitä kirkkomme jäseniä, jotka tuntevat itsensä kodittomiksi ja hämmentyneiksi herätysliikkeensä erimielisyyksissä. He tarvitsevat hengellisen kodin, jossa voi armonvälineiden kautta kohdata elävän Kristuksen ja kuulla syntien anteeksiantamuksen evankeliumin.

Takaisin ylös

 

                                                                                                            Mikkeli 3.12.2014

 

Mikkelin hiippakunnan kirkkoherroille

 

Eduskunnan 28.11.2014 tekemä päätös ryhtyä valmistelemaan nykyisen avioliittolain muuttamista on aiheuttanut vilkasta keskustelua ja lisännyt voimakkaasti kirkosta eroamisia. Asia on koskettanut myös Mikkelin hiippakunnan seurakuntia, joista on eronnut muutamassa päivässä runsaasti ihmisiä. Tapahtuneen johdosta haluan tuoda esille muutaman keskeisen näkökohdan. Toivon, että saatat nämä asiat seurakuntasi työntekijöiden tietoon parhaaksi harkitsemallasi tavalla.

Ensinnä avioliittolain muuttaminen jakaa kansan ja kirkon hyvin vahvasti kahtia. Kyse on paitsi suuresta periaatteellisesta asiasta, myös herkästä ja syvästi ihmistä koskettavasta ratkaisusta. Siksi toivon, että erityisesti nyt muistetaan apostolin kehotus: ”Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.” (Room. 12:10).

Piispojen loppukesästä julkaistuissa ykseysteeseissä korostetaan, kuinka ”Yhteyden rakentamisessa tarvitaan kaikkia kirkon jäseniä. … Tarvitsemme ymmärrystä siitä, miten kohtelemme toisiamme oikein silloin, kun olemme erimielisiä.” Tehtävämme kirkon työntekijöinä on toimia siten, että yhteys eri tavoin ajattelevien kesken voisi säilyä ja palautua.

Toiseksi eduskunnan päätös koskee valtion lainsäädäntöä. Sillä ei muuteta kirkkojen yhteistä avioliittokäsitystä. Avioliittoa koskevassa päätöksenteossaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko on johdonmukaisesti korostanut kahta asiaa: jokaisen ihmisarvoa ja avioliittoa miehen ja naisen välisenä.

Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvo, ja häntä on kohdeltava sen mukaisesti. Täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta.

Kirkkomme mukaan avioliitto on yhden miehen ja naisen välinen liitto. Kunnioitukseen, pysyvyyteen ja aviouskollisuuteen perustuva miehen ja naisen välinen avioliitto palvelee parhaiten uuden elämän syntymistä, lasten kasvua ja koko ihmisyhteisön hyvinvointia. Kirkko on historiallisista, kulttuurisista ja teologisista syistä kannattanut avioliittolain säilyttämistä nykyisellään.

Kolmanneksi kirkon yhteinen kanta muodostetaan kirkolliskokouksessa ja se edellyttää laajaa määräenemmistöä. Yksittäisen piispan tai papin mielipiteet eivät muuta kirkon yhteisiä päätöksiä. Päinvastoin nyt on tarpeen muistuttaa kirkon työntekijöitä siitä piispainkokouksen linjauksesta, että ”Kirkon työntekijän tulee sitoutua julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen, jonka suuntaviivat on ilmaistu kirkollisissa kirjoissa ja yhteisesti hyväksytyissä kannanotoissa.”

Neljänneksi moni on viime päivinä purkanut pettymystään eroamalla kirkosta. Te kirkkoherrat ja muut seurakuntien työntekijät olette joutuneet ottamaan vastaan monenlaista, osin hyvinkin kriittistä palautetta. Se ei ole aina helppoa, vaan päinvastoin henkisesti raskasta ja stressaavaa. Siksi haluan rohkaista teitä kaikkia hiippakuntamme seurakuntien työntekijöitä. Kiitos siitä, että olette mukana kirkon työssä kantamassa yhteistä kuormaa! Toivon ja rukoilen teille voimia, jaksamista ja ennen kaikkea siunausta.

Kirkko on Kristuksen perustama pelastuksen yhteisö, jossa hän itse elää. Kristus vaikuttaa kirkossaan evankeliumin julistuksen ja pyhien sakramenttien toimittamisen välityksellä. Hän ei jätä kirkkoaan. Siksi tuntuu pahalta, kun moni hänen seuraajansa on valmis jättämään kirkon petyttyään johonkin sen inhimilliseen piirteeseen.

Kirkon jäsenyydessä on kyse ennen kaikkea suhteesta omaan kotiseurakuntaan ja kolmiyhteiseen Jumalaan. Toivon, että mahdollisimman moni viime aikoina oman seurakuntansa jättänyt voisi palata takaisin hengelliseen kotiinsa. Tehtävämme on välittää tätä kutsua kaikille niille, jotka ovat kirkkomme syystä tai toisesta jättäneet.

Parhaiten tuemme seurakunnan jäsenyyttä hoitamalla mahdollisimman hyvin perustehtävämme. Siihen lähestyvä joulun juhla-aika tarjoaa jälleen hyvän mahdollisuuden. Se kertoo uskomme ytimestä, Jumalan rakkaudesta meitä luotujaan kohtaan. Tästä sanomasta kirkossa eletään. Iloitsemme jokaisesta kirkon yhteydessä elävästä. Samalla kutsumme kaikkia ihmisiä tähän yhteyteen.

Siunattua adventtiaikaa toivottaen

 Seppo Häkkinen

Takaisin ylös

 

Inkerin kirkon papit

Mikkelin hiippakunnan kirkkoherroille

Inkerin kirkon pappien asema Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Piispa on saanut useita yhteydenottoja, jotka ovat koskeneet Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon pappien asemaa ja mahdollisuuksia hoitaa kirkollisia toimituksia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tässä ohjeessa selostan asiaan liittyviä säännöksiä ja kirkkojemme välisiä sopimuksia sekä tuon esille joitakin asiaan liittyviä näkökohtia. Liitteenä on asiaan liittyviä säännöksiä ja ohjeita.

1.  Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon välinen yhteistyöasiakirja ilmaisee ne periaatteet, joiden mukaan kirkkojemme välinen yhteistoiminta tulee järjestää. Asiakirjan mukaan muun muassa kirkot pyrkivät edistämään keskinäistä yhteistyötä ja niiden jäsenten välistä ymmärtämystä ja yhteyttä, pitävät kirkkojen välisen yhteyden kaikinpuolista kehittämistä tärkeänä ja kunnioittavat toisiaan tasavertaisina yhteistyöosapuolina.

Nämä yhdessä sovitut periaatteet ovat ensiarvoisen tärkeitä muistaa ja pitää niistä kiinni. Samalla ne kertovat siitä, että niin seurakuntien kuin työntekijöidenkin tasolla on niihin sitouduttava. Päämääränä tulee olla yhteistyön edistäminen ja yhteyden kehittäminen, myös konflikteissa ja erimielisyyksissä. On syytä muistaa, että yksittäistapaukset liittyvät aina kirkkojen välisiin suhteisiin.

2.  KJ 2:27 ja KS 86 (Piispainkokouksen päätös toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön papin edellytyksistä suorittaa kirkollisia toimituksia) nojalla sekä piispainkokouksen hyväksymän Jumalanpalveluksen oppaan mukaisesti Inkerin kirkon pappi voi tilapäisesti yksittäistapauksessa toimittaa jumalanpalveluksen sekä seuraavat Kirkollisten toimitusten kirjan mukaiset toimitukset: kaste, konfirmaatio, yksityinen rippi, sairaan luona käynti, avioliiton siunaaminen, rukoushetkiä surussa, maahan kätkeminen ja kodin siunaaminen. Hautaan siunaamisesta säätää KJ 2:22,2, jonka mukaan poikkeustapauksessa kirkon jäsenen hautaan siunaamisen voi toimittaa muunkin kristillisen kirkon pappi, mikäli se perustuu vainajan selvästi ilmaisemaan tahtoon ja siitä sovitaan seurakunnan kirkkoherran kanssa.

Kirkollisen toimituksen suorittamisesta on sovittava asianomaisen kirkkoherran kanssa. Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia, että toimituksen suorittava pappi saa riittävät tiedot toimituksen suorittamiseen liittyvästä Suomen lainsäädännöstä ja muista huomioon otettavista seikoista.

Korostan edellä lihavoimiani kohtia. Kyse on aina tilapäisestä toiminnasta ja yksittäistapauksista, jotka vaativat asianomaisen kirkkoherran luvan. Kirkkoherran toimivallassa on suostua pyyntöön tai evätä se. Inkerin kirkon pappi ei voi toimia Suomen ev.-lut. kirkon seurakunnissa ikään kuin hän olisi täysivaltainen Suomen ev.-lut. kirkon pappi. Tällainen toiminta ei ole kirkkojemme välisen yhteistyöasiakirjan eikä kirkkomme säännösten mukaista.

3. Inkerin kirkon papit noudattavat virkapukeutumisessa oman kirkkonsa ohjeistusta. Tärkeänä pidän sitä, ettei meidän kirkkomme seurakuntalaisille synny väärää mielikuvaa siitä, että kyseessä olisi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Siksi mielestäni Inkerin kirkon pappien olisi syytä harkita, millaisissa tilanteissa he käyttävät Suomessa Inkerin kirkon pappisviran tunnuksia. Normaalisti ei tässä liene ongelmaa, mutta yksittäistapauksissa voi asialla olla merkitystä. Esimerkiksi KL 5:2 mukainen rippisalaisuus koskee vain kirkkomme pappia.

4. Seurakunnalla on päätösvalta tilojen luovuttamisessa kirkollisia toimituksia varten Inkerin kirkon käyttöön. Kirkkojärjestyksen 14 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan "kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä". Jos kirkkoherra ja kirkkoneuvosto ovat eri mieltä kirkon käytöstä, asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi (KJ 9:7 §).

Kirkon tai siunauskappelin luovuttaminen luterilaisen sisarkirkon käyttöön ei ole teologisesti ongelmallinen. Piispat ovat 11.9.2012 todenneet, että periaatteelliselta kannalta ei ole estettä antaa tiloja kristillisille yhteisöille näiden jumalanpalveluksia ja muita toimituksia varten.  Yleisperiaatteena on myönteinen ekumeeninen asennoituminen toisia kristittyjä kohtaan. Mikään yhteisö ei kuitenkaan voi vaatia seurakunnan tiloja käyttöönsä. Korostan tässä paikallista harkintavaltaa.

Piispojen mukaan tilaisuudelta, joka järjestetään luterilaisen seurakunnan tiloissa, on voitava edellyttää, ettei se ole tähdätty oman kirkkomme julistusta ja työtä vastaan eikä ole tarkoitettu sen vaihtoehdoksi. Tämän huomioon ottaen kristillinen yhteisö voi käyttää seurakunnan tiloissa toimiessaan esimerkiksi alttaria, kastemaljaa ja urkuja. Seurakunnan tilojen käytöstä voidaan periä käytön aiheuttamat kohtuulliset kustannukset (esim. henkilöstökulut, sähkö, lämmitys, siivous). On toivottavaa, että samalla seudulla toimivat seurakunnat noudattavat suunnilleen yhdenmukaisia periaatteita ja menettelytapoja tilojen antamisessa muiden kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen käyttöön.

5. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon yhteistyöasiakirja sekä kirkkomme säännökset pitävät lähtökohtina yhteyden vaalimista, yhteistyön edistämistä ja ekumeenista vieraanvaraisuutta. Tämä edellyttää sitä, että tunnustamme toistemme kirkot aidoiksi kristillisiksi kirkoiksi, kuten yhteistyöasiakirjassa todetaan. Ongelmana näen sen, jos Inkerin kirkon pappi ei hyväksy meidän kirkkoamme tällaiseksi kristilliseksi kirkoksi. Tällöin Inkerin kirkon toiminta ei ole edistämässä yhteyttä ja yhteistyötä, vaan aiheuttamassa eripuraa, epätietoisuutta ja hämmennystä. Sama koskee luonnollisesti meitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa olevia.

 

Seppo Häkkinen

 

Yhteistyöasiakirja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon välillä (Suomen ev.-lut. kirkon kirkolliskokous hyväksynyt 7.5.1999, allekirjoitettu Toksovassa 30.4.2000)

Suomen evankelis-luterilainen kirkko (Suomen kirkko) ja Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Venäjällä (Inkerin kirkko) tunnustaen sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa ja luterilaisissa tunnustuskirjoissa; sekä

ilmaisten kiitollisuutensa siitä, että Inkerin evankelis-luterilainen kirkko Venäjällä saattaa muuttuneessa historiallisessa tilanteessa toteuttaa lähes 400 vuotta jatkunutta todistusta uskostaan uudella tavalla;

osallistuen uskossaan Kristuksen yhteen universaaliin Kirkkoon ja hänen antamaansa tehtävään edistää yhteistä todistusta, palvelua ja ykseyttä;

pitäen arvokkaana kummankin kirkon yhteistä historiaa ja luterilaista perintöä ja kuulumista maailmanlaajaan luterilaiseen kirkkoperheeseen sekä molempien jäsenyyttä Luterilaisessa Maailmanliitossa;

pyrkien näiden sitoutumistensa mukaisesti edistämään kirkkojen välistä yhteistyötä ja niiden jäsenten välistä ymmärtämystä ja yhteyttä sekä arvostaen kirkkojemme jäsenten luomia muita yhteistyömuotoja;

pitäen kirkkojen välisen yhteyden kaikinpuolista kehittämistä tärkeänä Kristuksen evankeliumin julistamiseksi maailmalle ja hänen antamansa palvelutehtävän toteuttamiseksi maailmassa;

kunnioittaen toisiaan tasavertaisina yhteistyöosapuolina;

pitäen arvossa niitä päätöksiä, jotka liittyvät tämän asiakirjan tarkoittamaan yhteistyöhön ja joita osapuolet voimassa olevien lakien ja kirkkojärjestyksensä mukaisesti tekevät,

hyväksyvät tämän yhteistyöasiakirjan ja sitoutuvat noudattamaan sen sisältämiä periaatteita seuraavasti:

--------------

5. ARTIKLA

Yhteistyöosapuolet toteavat, että kirkoissa papiksi vihityt voivat toimittaa pappisvirkaan kuuluvia tehtäviä seuraavasti:

1. Toisen kirkon pappi voi toisessa kirkossa tilapäisesti asianomaisen kirkon kirkkolainsäädännön mukaisesti osallistua jumalanpalveluksen toimittamiseen.

2. Toisen kirkon pappi voi toimia papin virassa toisessa kirkossa sekä suorittaa pappisvirkaan kuuluvia kirkollisia toimituksia niin kuin siitä asianomaisen kirkon kirkkolainsäädännössä määrätään.

--------------

Kirkkojärjestys 2 luku 27 §

Piispainkokous määrää, millä edellytyksillä toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisia toimituksia.

 


KIRKON SÄÄDÖSKOKOELMA

 

Nro 86 Piispainkokouksen päätös toisen evankelis-luterilaisen kiekon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön papin edellytyksistä suorittaa kirkollisia toimituksia

 

 

Annettu Siilinjärvellä 10 päivänä syyskuuta 2002
________

Piispainkokous on kirkkolain 2 luvun 3 §:n 2 momentin ja kirkkojärjestyksen 2 luvun 27 §:n nojalla määrännyt toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön papin edellytyksistä suorittaa kirkollisia toimituksia seuraavasti: 

1 §
Toisen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi, sen mukaan kuin 2 §:ssä määrätään, Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa yksittäistapauksessa toimittaa jumalanpalvelukset sekä seuraavat kirkollisten toimitusten kirjan mukaiset kirkolliset toimitukset: kaste, konfirmaatio, yksityinen rippi, sairaan luona käynti, avioliiton siunaaminen, rukoushetkiä surussa, maahan kätkeminen ja kodin siunaaminen. 
Siitä, milloin muukin pappi, joka ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, voi toimittaa kirkon jäsenen hautaan siunaaminen, on erikseen määrätty kirkkojärjestyksen 2 luvun 22 §:n 2 momentissa. 

2 § 
Kirkkoja, joiden pappi voi suorittaa 1 §:n 1 momentissa tarkoitetut kirkolliset toimitukset, ovat Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen lisäksi EKD:n (Evangelische Kirche in Deutschland) jäsenkirkot sekä Englannin kirkko (Church of England), Skotlannin kirkko (Church of Scotland), Skotlannin episkopaalinen kirkko (Scottish Episcopal Church), Walesin kirkko (Church of Wales) ja Irlannin kirkko (Church of Ireland). 
Muiden evankelis-luterilaisten kirkkojen ja yhdyskuntien pappien osalta piispa ratkaisee kirkkojärjestyksen 18 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 momentin 1 kohdan nojalla, voiko pappi yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisen toimituksen. 

3 § 
Kirkollisen toimituksen suorittamisesta on sovittava asianomaisen kirkkoherran kanssa. Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia, että toimituksen suorittava pappi saa riittävät tiedot toimituksen suorittamiseen liittyvästä Suomen lainsäädännöstä ja muista huomioon otettavista seikoista. 

4 § 
Pappi, joka ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, voi toimittaa tämän päätöksen tarkoittamat kirkolliset toimitukset käyttäen joko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tai oman kirkkonsa käsikirjaa. Päiväjumalanpalvelus on toimitettava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaan. 


Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2002. 
Tällä päätöksellä kumotaan piispainkokouksen 14.2.1996 antama päätös siitä, millä edellytyksillä toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön pappi voi suorittaa kirkollisia toimituksia (kirkon säädöskokoelma nro 69).

Kirjeessä viitataan kirkon säädöskokoelman nro 86:een. Kirjeen kirjoittamisen jälkeen piispainkokous on päätöksellään 14.2.2012 muuttanut vuonna 2002 tekemänsä päätöksen 2 §:ää.  Kirjoitan sen tähän muutetussa muodossa.

 

2 §

 

Pappi voi suorittaa tässä päätöksessä tarkoitetut jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset, jos hän on:

1)       Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon pappi;

2)       Porvoon kirkkoyhteisön jäsenkirkon pappi;

3)       Evangelische Kirche in Deutschland (EKD) –kirkkoyhteisön jäsenkirkon pappi;

4)       Skotlannin kirkon (Church of Scotland) pappi;

5)      Suomen metodistikirkon tai Finlands svenska metodistkyrka –kirkon vihitty pappi, jolla on täydet pappisoikeudet omassa kirkossaan

 

Palvelkaa Herraa iloiten

Jumalanpalveluksen opas

Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9

s 123:

Yksittäistapauksissa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomalla papilla on oikeus toimittaa jumalanpalvelus ja tietyt kirkolliset toimitukset piispainkokouksen 10.9.2002 säätämin edellytyksin (Kirkon säädöskokoelma nro 86). Säädöksen mukaan tällainen oikeus on toisen Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkon, Saksan evankelisen kirkon (EKD) sekä Porvoon sopimuksen yhteisöön kuuluvan kirkon papilla. Muiden evankelis-luterilaisten kirkkojen ja yhdyskuntien pappien osalta piispa ratkaisee, voiko pappi yksittäistapauksissa suorittaa kirkollisen toimituksen.

 

Toimituksen suorittamisesta on sovittava asianomaisen kirkkoherran kanssa. Kirkkoherran tehtävänä on huolehtia, että toimituksen suorittava pappi saa riittävät tiedot toimitukseen liittyvistä seikoista. Pääjumalanpalvelus on toimitettava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjan mukaan. Säädöksen perusteella pappi, joka kuuluu johonkin mainituista kirkoista, voidaan kutsua myös pitämään saarna. Pysyvä oikeus jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten hoitamiseen edellyttää piispan ja tuomiokapitulin myöntämää pappisoikeutta Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

 

 

KIRKKORAKENNUKSEN JA SEURAKUNNAN TILOJEN ANTAMINEN MUIDEN USKONNOLLISTEN YHTEISÖJEN KÄYTTÖÖN

Maamme ekumeeninen ja uskonnollinen tilanne on kokenut syvällisiä muutoksia viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Siksi haluamme päivittää ohjeistusta siitä, millä periaatteilla seurakunnan erilaisia tiloja voidaan lainata muille yhteisöille.

Kirkkolainsäädännössä on määritelty, kuka päättää kirkon käytöstä. Kirk­kojär­jestyksen 14 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan ”kirkon käyttämisestä päättävät kirkko­herra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä”. Jos kirkkoherra ja kirkkoneu­vosto ovat eri mieltä kirkon, siunauskappelin tai kappelin käytöstä, asia on saatettava tuomiokapitulin ratkaistavaksi (KJ 9:7 §).

Tarkoituksemme on tällä ohjeistuksella tukea seurakunnissa tapahtuvaa päätöksentekoa.

Ohjeistus koskee tilanteita, joissa seurakunnan tiloja harkitaan annettavan käyttöön oman kirkkomme ulkopuolisille yhteisöille. Kirkkomme herätysliikkeiden kohdalla seurataan periaatteita, jotka on ilmaistu 4.3.2009 annetussa piispojen ja herätysliikejärjestöjen yhteisessä tahdonilmaisussa.

1.       Periaatteelliselta kannalta ei ole estettä lainata kirkkorakennuksia tai seurakunnan muita tiloja kristillisille kirkoille ja yhteisöille näi­den juma­lanpalveluksia ja muita toimituksia varten. Kirkkomme on omaksunut ekumeeniseksi linjakseen pyrkiä yhteistyöhön myös sellaisten kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa, joiden oppi poikkeaa omastamme.

          Koska Suomessa toimii aiempaa enemmän erilaisia kristillisiä yhteisöjä muun muassa maahanmuuton myötä, ei ole tarkoituksenmukaista laatia tyhjentävää listaa kristillisiksi katsottavista yhteisöistä. Tilannekohtaisessa harkinnassa on syytä käyttää apuna ekumeenisessa liikkeessä käytettyä kriteeriä. Sen mukaan kristillisinä voidaan pitää yhteisöjä, jotka tunnustavat Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.

2.       Vaikka yleisperiaat­teena on myönteinen ekumeeninen asennoituminen toisia kristittyjä kohtaan, mikään yhteisö ei voi vaatia seurakunnan tiloja käyttöön­sä. Luterilaisen seurakunnan tiloissa järjestettävältä tilaisuudelta on voitava edellyt­tää, ettei se ole tähdätty oman kirkkomme julistusta ja työtä vastaan eikä sillä pyritä korvaamaan kirkollisia toimituksia oman kirkkomme jäsenten kohdalla.

3.       Seurakunnan tilojen käytöstä voidaan periä käytön aiheuttamat kohtuulliset kustannukset (esim. henkilöstökulut, sähkö, lämmitys, siivous). Kristillinen yhteisö voi käyttää seurakunnan tiloissa toimiessaan esimerkiksi alttaria, kastemaljaa ja urkuja.

 

 

4.       Muiden uskonnollisten yhteisöjen kohdalla tarvitaan aina erityistä, tapauskohtaista harkintaa. Tällaisissa tilanteissa on syytä noudattaa seuraavia periaatteita:

- Harkittaviksi tulevat seurakunnan muut tilat kuin varsinainen kirkkotila. Erityisten pastoraalisten syiden takia siunauskappeli voidaan antaa muiden uskontojen mukaisiin hautajaisiin.

- Tilojen lainaaminen perustuu kristilliseen vieraanvaraisuuteen ja on periaatteessa väliaikaista.

- Etukäteen on syytä sopia väärinkäsitysten välttämiseksi, että tiloissa olevia kristillisiä symboleja ei tule peittää tai poistaa.

- Lainaamisen tulee tapahtua keskinäisen kunnioituksen hengessä ja siinä tulee soveltaen noudattaa näkökohtia, joita kohdissa 2-3  on mainittu.

 

Rovaniemellä 11. syyskuuta 2012.

 

Kari Mäkinen

Samuel Salmi

Simo Peura

Matti Repo

Seppo Häkkinen

Björn Vikström

Irja Askola

Kaarlo Kalliala

Tapio Luoma

Jari Jolkkonen

Takaisin ylös >>




Ohje parisuhderukouksesta ja rippisalaisuudesta

 

22.3.2011

Mikkelin hiippakunnan kirkkoherroille

Piispainkokous on istunnossaan 8.-9.2.2011 tehnyt kaksi päätöstä, jotka saatan seurakuntien ja erityisesti niiden työntekijöiden tietoon.

Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröi-neiden kanssa ja heidän puolestaan

Kirkolliskokouksen tehtäväksiannon perusteella piispainkokous on 9.2.2011 päättänyt pastoraalisesta ohjeesta sellaista tilannetta varten, jossa rukoillaan parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Seu-raavassa selostetaan ohjeen sisältöä (ohje liitteenä).

Johdantokappaleessa

ilmaistaan rukouksen merkitys kristityn ja kirkon elämässä. Samalla korostuu, että kyse on hengellisen elämän harjoittami-sesta, johon ei pidä sekoittaa muita tarkoitusperiä. Rukousohje ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen hyväksymistä tai hylkäämistä. Kyse on henkilö-kohtaisella tasolla tapahtuvasta pastoraalisesta kohtaamisesta, johon voi kuulua myös rukousta.

1. kohdassa

Rukouksen yhteydessä voidaan myös lukea Raamattua, siihen voidaan liit-tää Isä meidän –rukous, Herran siunaus ja virsiä. Herran siunausta käytettä-essä noudatetaan Kirkollisten toimitusten oppaan ohjetta: "Toimitusten al-ku- ja päätössiunaukset kohdistuvat kaikkiin läsnä oleviin, ja tämä on otet-tava huomioon eleissä" (Sinä olet kanssani, s. 28).

Kohdassa todetaan, että rukous voidaan toteuttaa sekä yksityisesti että yh-teisöllisesti. Jos rukous toteutetaan yksityisesti, on paikalla oleva joukko pieni. Tilanne kuuluu tällöin lähtökohtaisesti sielunhoidon ja vaitiolovelvol-lisuuden piiriin. Yhteisesti sovittuun yhteisölliseen rukoukseen voi osallis-tua laajempi joukko, jolloin kyse on yksityisen sielunhoidon ja julkisen ju-malanpalveluselämän välimaastoon sijoittuvasta tilanteesta.

ilmenee, että kyseessä on vapaamuotoinen rukous, eikä erilli-nen kirkollinen toimitus. Rukouksen voi johtaa pappi tai muu kirkon työn-tekijä.

2. kohdassa

tä yhteisöllisempi ja julkisempi tilanne on, sitä tärkeämpää on yhteinen etu-käteinen päätöksenteko yhdessä kirkko- tai seurakuntaneuvoston kanssa.

todetaan, että rukous tapahtuu asianomaisten sopimassa paikas-sa. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon ja muiden tilojen käytöstä päätetään paikallisesti (KJ 9:7, 14:2). Vastuu tästä kuuluu kirkkoherralle. Rukous osana yksityistä sielunhoitoa ei vaadi erillistä päätöstä kirkon käytöstä. Mi-

3. kohdassa

halutaan selventää, ettei esirukouksessa ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Siksi siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia osia (kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).

4. kohdassa

Toisessa lauseessa ilmaistaan, että rukous pohjautuu yhteiseen sopimiseen ja papin tai kirkon muun työntekijän vapaaseen harkintaan. Ohjeessa tarkoi-tettu rukous ei siis perustu kirkkolaissa tai -järjestyksessä olevaan säännök-seen eikä siten synnytä uusia velvollisuuksia seurakunnalle tai kirkon työn-tekijälle.

Kolmas lause korostaa, että kirkon työntekijän velvollisuus on antaa ruko-uksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja noudattaa ohjeita. Tämä tar-koittaa, että papin tai kirkon työntekijän ei tule erehdyttävästi pyrkiä luo-maan vapaamuotoisesta rukouksesta avioliittoon vihkimisen tai muun kir-kollisen toimituksen kaltaista toimitusta. Tämä velvollisuus koskee sekä edeltävää keskustelua että varsinaista rukoustilannetta.

todetaan, että jokaisella kirkon työntekijällä on omista teologi-sista tulkinnoistaan riippumatta yleinen velvollisuus asettua homoseksuaa-listen ihmisten, myös parisuhteensa rekisteröineiden, rinnalle ja tukea heitä. Tämä yleinen velvollisuus pastoraaliseen kohtaamiseen, sielunhoitoon ja hengelliseen tukemisen nousee kristillisen uskon ytimestä ja ankkuroituu Jumalan luomistyöhön perustuvaan ihmisarvoon. Kirkon työntekijä voi kat-soa, että homoseksuaalinen parisuhde ei sovi yhteen kristillisen ihmiskäsi-tyksen tai Jumalan Raamatussa ilmoittaman tahdon kanssa. Silloinkin hä-nellä on velvollisuus pidättyä loukkaamistarkoituksessa esitetyistä sanoista ja teoista ja osoittaa lähimmäisenrakkautta ja tukea jokaiselle. Sielunhoidol-linen tuki itsessään ei kuulu kirkon työntekijän harkinnassa oleviin asioihin. Sopivien keinojen etsiminen sen sijaan edellyttää aina harkintaa eri tilan-teissa.

5. kohdassa

Kirkon yhteyden ja keskinäisen luottamuksen kannalta on tärkeää, että oh-jeen toteuttamista valvotaan kuten muitakin yhteisiä päätöksiä.

Piispainkokouksen selonteko rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteenso-vittamisesta

Piispainkokous on päättänyt 9.2.2011 selonteosta rippisalaisuuden ja las-tensuojelun yhteensovittamisesta. Seuraavassa selostetaan ohjeen sisältöä (ohje liitteenä).

todetaan, että piispa hiippakunnassa ja kirkkoherra seurakun-nassa vastaavat sekä käsillä olevan ohjeen soveltamisesta että tarvittavien lisäohjeiden antamisesta.

Otsikko ja johtolause.

kirkon muita työntekijäryhmiä eikä maallikoita. Siinä ei ole kyse myöskään uudesta säädöksestä, vaan ensisijaisesti olemassa olevien lakien tulkinnasta.

Selonteon tarkoituksena on ohjata pappia ja lehtoria rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisessa. Selonteko ei koske

Lastensuojelu osana kristityn kutsumusta.

Papilla, kirkon muulla työnteki-jällä ja jokaisella kristityllä on velvollisuus edistää yleensä lastensuojelua ja lastensuojelulain tarkoituksen toteutumista. Tämä velvollisuus perustuu se-kä kristilliseen uskoon että suomalaiseen lainsäädäntöön. Lastensuojelulais-sa määrätty ilmoitusvelvollisuus koskee seurakunnan kaikkia työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, ja siten myös pappia ja lehtoria. Ainoan poikkeuk-sen muodostaa kirkkolaissa määrätty rippisalaisuus, jonka soveltamiseen käsillä oleva selonteko keskittyy.

Ripin ja sielunhoidon uskonnollinen tarkoitus.

Ripin ja sielunhoidon teolo-gisessa merkityksessä ovat olennaisia korostuksia: 1) kirkon tunnustuksen mukaan rippi perustuu Jeesuksen asetukseen, 2) pappi toimii siinä "Jumalan korvina ja suuna", 3) uskonnonharjoitukseen kuuluvana rippi-instituutio on osa perustuslain turvaamaa uskonnonvapautta, 4) rippi ja sielunhoito kuu-luvat yhteen sekä 5) ripin uskonnollisena tarkoituksena on elämän korjaa-minen, ja milloin tämä pyrkimys näyttää puuttuvan, pappi voi käyttää rip-piin kuuluvaa sitomisvaltaa eli olla julistamatta synninpäästöä.

Kirkkolaissa säädetyn rippisalaisuuden oikeudellinen merkitys.

Kirkkolais-sa säädetty rippisalaisuus velvoittaa jo nyt pappia ja lehtoria ryhtymään toimiin mahdollisten tulevien rikosten estämiseksi. Tätä puuttumisvelvolli-suutta korostamalla voidaan edistää tehokkaasti lastensuojelun tarkoituksen toteutumista ilman, että samalla murretaan rippiä ja sielunhoitoa koskeva ehdoton vaitiolovelvollisuus. Papilla ja lehtorilla on varoittamis- ja ilmoit-tamisvelvollisuus, jos hän saa ripissä tai sieluhoidossa tietää hankkeilla ole-vasta törkeästä rikoksesta.

Ohjeita rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamiseksi.

Käsillä olevassa ohjeessa erilaiset tilanteet on jaettu kolmeen sen mukaan, keneltä pappi tai lehtori kuulee hyväksikäytöstä. Hän voi kuulla asiasta te-kijältä, teon uhrilta tai sivulliselta. Tämän mukaisesti on annettu ohjeita, kuinka papin tai lehtorin tulisi toimia.

Ohjeiden ensisijaisena tarkoituksena on korostaa kahta yleisperiaatetta: kun pappi tai lehtori kuulee lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai muusta kaltoin kohtelusta, kaikissa tilanteissa on aina toimittava niin, että 1) pappi tai lehtori ryhtyy konkreettisiin toimiin tulevien rikosten estämiseksi ja 2) puuttumistoimet toteutetaan siten, että papille uskoutuneen henkilöllisyys ei tule suoraan tai välillisesti ilmi.

Tässä an-netaan konkreettisia ohjeita eri tilanteiden varalle. Tilanteet ovat hyvin eri-laisia ja niitä on mahdotonta luokitella tyhjentävästi siten, että hallinnolli-sella säädöksellä tai ohjeella voitaisiin kaikki yksityiskohdat ottaa etukäteen huomioon. Tarvitaan aina sekä sielunhoidollis-terapeuttista että eettistä ja oikeudellista harkintaa.

Ohjaus ja valvonta.

Ohjaus- ja valvontavastuu jakaantuu kirkkoherran, piispan, tuomiokapitulin ja kouluttavien laitosten, erityisesti Kirkon koulu-tuskeskuksen välillä.

Lisätietoja.

http://apostoli6.evl.fi/julkaisut.nsf/0/49F91492CBA7297BC22578320026474D/$file/rippisalaisuus-vaitiolovelvollisuus.pdf

Erityisesti kannattaa perehtyä Kirkkohallituksen uuteen julkai-suun Aika puhua – aika vaieta (2011),

Seurakunnissa perehdyttävä ohjeisiin

Pidän tärkeänä, että seurakunnissa perehdytään molempiin piispainkokouk-sen antamiin ohjeisiin. Kirkkoherrojen tehtävänä on saattaa nämä ohjeet työntekijöiden tietoon. Niitä on hyvä käsitellä myös yhdessä esimerkiksi työntekijäkokouksissa.

Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröi-neiden kanssa ja heidän puolestaan on syytä saattaa myös kirkkoneuvoston tietoon. Selonteko rippisalaisuuden ja lastensuojelun yhteensovittamisesta koskee pappeja ja lehtoreita, joiden on välttämätöntä perehtyä siihen.

Piispainkokouksen antamiin ohjeisiin sitoutuminen ja niiden mukaan toi-miminen on tärkeää sekä kirkon yhteyden että luottamuksen näkökulmasta.

Seppo Häkkinen

PIISPA

Takaisin ylös >>